tiistai 27. joulukuuta 2011

Hyvää joulua

Vuosi sitten Spotifyn TOP100 sisälsi 24 joulubiisiä, tällä hetkellä niitä on mukana 47 kappaletta. Viime viikkoisten lisäksi mukaan tuli uusina tai re-entryinä Suvi Teräsniska (6 lisäbiisiä), Vesa-Matti Loiri (4 biisiä), Coldplay, Katri-Helena, Leevi & The Leavings sekä Lauluyhtye Rajaton (peräti 9 biisiä).

Joulun isoin menestys on joka tapauksessa Michael Bublé.  Hänen joululevyltä on 16 biisiä TOP40:ssä, vertailun vuoksi mainittakoon, että Chisu sai parhaimmillaan 15 biisiä TOP100:an.

Viikon ainoa varsinainen uutuus on Swedish House Mafia - Antidote.  Erittäin poikkeuksellisella viikolla se ylsi kunniakkaasti sijalle 60.   Joululevyjen tulva pudotti ison kasan hittejä ulos ja ei tarvitse suuria ennustajan lahjoja kun veikkaa, että ensi viikolla listalle nousee ennätysmäärä re-entryjä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Buble nousee edelleen

Niin sitä kävi, että Michael Bublé sai ne puuttuvat joulubiisinsä Top100-listalle.  Mukana on siis 16 Bublé biisiä eli yksi enemmän kuin Chisulla oli parhaimmilllaan aiemmin tänä vuonna.  Myös 2 Suvi Teräsniskan joulurallia nousi listalle, joka sisältää nyt 25 joulubiisiä, yhden enemmän kuin vuosi sitten.  Nouseeko Loiri tai John Lennon vielä ensi viikolla mukaan ?

Nickelback nousi takaisin kärkeen niin kuin viikko sitten veikkasin. Nyt ykkösenä on albumilta kuunneltu versio, joka nousi paalupaikalle sijalta 17.  Sinkkuversio romahti 51 pykälää sijalle 55.  Toinen vastaava liike kuuluu Kornille.  Albumiversio nousee "uutena" sijalle 35. Sinkku putosi sijalta 20 kokonaan pois listalta.

Varsinaisia uutuuksia listalle nousee 4, isoimpana Pariisin Kevät - Saari.  Samalla Arton poppoon edellinen albumikin nousee takaisin albumien listan puolivälin yläpuolelle. 

Lord Est - Vuosi vaihtuu
on viikon toiseksi korkein uutuus. Nostaako tämä biisi Sonmoro Senjoro -albumin sellaiseksi menestykseksi mitä Reggaerekka antoi odottaa ?  

Kyllä maailmaan aina yksi uusi poikabändi mahtuu.  One Direction - What Makes You Beautiful alottanee uutta menestystarinaa meilläkikn.  Alunperin Englannin X-Factorista noussut viisikko on ehtinyt nousta ykköseksi myös Ruotsissa, joten menestystä meilläkin on helppo ennakoida.

Se viimeinen uutuus on neljäs lohkaisu Pittbullin Planet Pit -albumilta.  Chris Brownin kanssa tehty International Love tullee nousemaan mukavasti tulevina viikkoina. Kuluvan vuoden laskelmissa, Pitbull on Spotifyn neljänneksi isoin listanimi Suomessa, edellä ainoastaan Jare & VilleGalle, David Guetta ja Rihanna.  Eikä tuossa ole edes laskettu mukaan Pittbullin fiittauskia Jennifer Lopezin ja monien muiden biiseillä.

Muita isoja muutoksia listalla ei ole, ensi viikolla mukaan mahtunee ainakin "vävypoikamme" Adam Lambert.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Joulun poltetta

Ainoa ei-joulubiisi joka nousi listalle on Lauri Tähkän Polte ja sen sija on 87.  Syyskuun kyy ei listalle syksyllä yltänyt, mutta nyt näyttää Tähkän kannalta paremmalle.  Mielenkiintoista nähdä ensi vuonna miten hyvin Elonkerjuu tulee pärjäämään Tähkättä.  Median kiinnostus on näyttänyt ainakin siltä, että onnistuvat.

Michael Bublé on lyönyt läpi ja kunnolla.  Meidän TOP 100 sisältää 14 Bublén biisiä ja se on vain yksi vähemmän mitä Chisulla oli parhaimmillaan ja yhtä monta kuin Petri Nygård ja Jare & VilleGalle saivat parhailla viikoillaan kasaan.  Englannin Spotify listalla Bublén biisejä on 16, USA:ssa 15, Hollannissa 14, Itävallassa 8, mutta esim. Espanja, Ranska ja Belgia ovat vielä nollilla.  Taitaa ensi viikolla nousta meillä ne pari puuttuvaa  joulubiisiäkin mukaan listalle.   Muita artisteja, jotka saivat joulubiisejä uusina tai re-entryinä listalle ovat Antti Tuisku, Mariah Carey ja Suvi Teräsniska.  Kaikkiaan TOP100 sisältää 21 joulubiisiä.

Rihanna nousi We Found Lovellaan takaisin ykköseksi, mutta veikkaan, että ensi viikolla Nickelback ottaa kärkipaikan viikon tauon jälkeen.  Tällä viikolla biisin streamit jakautuivat sinkku- ja albuversion välille, mutta nyt näyttää kaikki ohjautuvan albumiin.  Samasta syystä Korn otti takapakkia sijalta 12 sijalle 20.

torstai 8. joulukuuta 2011

Melkein kuplia

Michael Bublen menestys Spotifyssä on ainakin minulle iso yllätys.  Uudelta Christmas -albumilta nousee peräti 7 biisiä TOP100 listalle ja sehän on enemmän mitä Rihanna sai aikaan viikko sitten.  Listalle nousee myös Christina Perrin A "A Thousand Years", joka on peräisin tuoreelta Twilight Soundtrackilta. Aviciin Levels -hitistä nousee mukaan nyt myös pidempi versio.

Uutuuksien lisäksi mukaan nousee takaisin kaksi ajankohtaista vanhusta.  Suvi Teräsniska-Tulkoon joulu sijalle 82 ja Wham-Last Christmas sijalle 99.  Eiköhän ensi viikolla ainakin Mariah Carey pääse täydentämään joulun taikaa.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Rihannaa

Nyt on pakko sanoa, että onpa tylsä tuo tämän viikon lista.  Uutuuksia pääsee mukaan 5 kappaletta; Nickelbackin hitistä albumilta löytyvä versio sekä 4 biisiä Rihannan uudelta Talk That Talk albumilta.   Nightwish ja Taio Cruz nousevat Top10:een, niinkuin varmaan kaikki arvelivatkin. 

Tasan vuosi sitten Rihanna oli myös ykkösenä, silloin Only Girl (in the World) biisillään.  Yksi iso ero vuoden takaiseen listaan on se, että nyt on joulu paljon lähempänä kuin vuosi sitten:)  Ainakaan vuosi sitten ei joulu näkynyt Spotifyn listoilla lainkaan.  Nyt on biiseistä mukana Justin Bieber-Mistletoe sijalla 43, saa nähdä onko esim. Wham mukana jo ensi viikolla.  Albumien puolella on listalla  Michael Buble (nr.16), Suvi Teräsniska (20), Lauluyhtye Rajaton (35), Justin Bieber (40), Christmas Hits -kokoelma (43), Antti Tuisku (45), Lasten Joulu (63) ja Vesa-Matti Loiri (95). 

Levy-yhtiöiden soittolistoilta löytyy seuraavanlaisia koosteita ja perässsä vielä niiden subscraibaajamäärät
Sony: It's Christmas  2018 tilaajaa
Warner: KOKO PERHEEN JOULU | Playlist 79 tilaajaa
Warner WHITE CHRISTMAS | Playlist  38 tilaajaa
EMI: Kaikkien aikojen joulu  1 tilaaja 
Universalilla ei joululistaa näkynyt.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Lisää tasoa

Kolme nimekästä uutuutta, kolme nimekästä joutui listalta ulos.  Korkeimmalle noussut uutuus tulee Ruotsista. Tim Berg, tällä kertaa nimellä Avicii sai dance-hittinsä Levels sijalle 52.  Biisissä sämplätään Flo Ridan tavoin Etta Jamesin Something's Got a Hold on Me -biisiä. 

Pari pykälää alempana debytoi Rihanna - You Da One.  TOP 100 sisältää tällä hetkellä 4 Rihanna biisiä. Yltääkö tällä viikolla nousseen albumin raitoja mukaan ensi viikolla ?

Kolmas uutuus on Bruno Mars - It Will Rain.  Biisi on peräisin tuoreelta Twilight soundtrackiltä.

Listalta poistuivat Beyoncé, Arttu Viskari ja Black Eyed Peas.

Viikon nousija on Nightwish, joka kohoaa 49 pykälää sijalle 12.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Hyvälle tarinalle on aina aikaa

Vaikka levyjen julkaisutahti on tähän aikaan vuodesta kuumimmillaan, niin Spotifyn listalta sitä ei huomaa. Toisaalta ne syksyn "isot" albumit on usein suunnattu vähemmän aktiivisille kuluttajille ja heidän suosikit ei Spotifyssa pahemmin juhli.  Listalle nousi ainoastaan kolme uutuutta.

Viikon isoin uutuus on odotettu. Nightwish – Storytime julkaistiin viime keskiviikkona isolla ryminällä ja vajaan viikon streameillä se nousi sijalle 61.  Saa nähdä miten ylös se ensi viikolla kohoaa.

Sijalle 99 nousee DEV – In The Dark.  Toiko Alexandra Stan fonisoundin hittimarkkinoille pitkäksi aikaa?  Ainakin se lienee osasyy tämän jenkkimimmin viimekeväisen biisin nousuun Suomessa.

Viikon kolmas uutuus ei edes ole uutuus.  Inna – Club Rocker feat. Flo Rida - Play&Win Radio Version  nousi listan sijalle 95.  Aiemmin biisi oli listalla sinkulta striimattuna nyt se soi albumilta.

Top 10 sai sai yhden re-entryn kun Lucenzon ja Don Omarin yhteistyö Danza Kuduro nousi takaisin kärkikymmenikköön.  Top 20 sai sekin vain yhden uuden tuokkaan ja tuon paikan ansaitsi mukavan nousun tekevä Britney Spearsin Criminal.  Top30 sijoille nousivat Korn, Nickelback sekä viikon kovimman nousun tehnyt Taio Cruzin Hangover.

torstai 10. marraskuuta 2011

Kornia

Suomalaisten maku ei muutu kovin nopeasti.  Viikko toi vain 4 uutuutta listalle ja niistä korkeimpana Korn peräti sijalle 35.  Yhtye saa kiittää menestyksestään varmasti myös Skrillexiä. Tuntuu, että jokainen biisi, jonka nimessä Skrillex on mukana saa tällä hetkellä siitä melkoisesti ylimääräistä nostetta.  Spotify-historiasta ei vielä Kornille löydy vertailua, sillä Another Brick in the Wall-Word Up-Twisted Transistor aikoina Spottaria ei ollut.  Tulevan levyn eka sinkku Get Up ei Skrillexistä huolimatta vielä herättänyt ihmeitä, mutta Narcissistic Cannibal nousee hyvin myös radioissa.  Toimiva veto bändiltä uudistaa soundia.

Taio Cruz on Spotifyssa jo vähän tutumpi ilmestys.  Hangover nousee sijalle 66.  Dynamite, Higher ja Break Your Heart saavat seuraakseen uuden oman hitin fiittauksien perään.

Viikon kaksi muuta uutuutta ovat kotimaista tavaraa. Lassi Valtonen-Tuhkaa ja hiekkaa sijalla 88 sekä Suvi Teräsniska-Pahalta piilossa sijalla 97.  Molemmat ovat menestyneet komeasti kaikilla mittareilla mitattuna, mutta missä viipyvät biisien TOP100 listalta albumiensa kanssa menestyneet Lauri Tähkä ja Mokoma. 

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kukin tyylillään

Viikko toi neljä uutta biisiä listalle, korkeimpana sijalla 62 Justin Bieber-Mistletoe. Jotenkin tuntuu aikaiselta kuunnella joululauluja, mutta pikku-piiperin kaikki tekemiset kiinnostaa fanilaumaa, niinkuin pitääkin. Norjassa joulu lienee lähempänä, biisi on sijalla 8.    Nickelbackin soundilla on suosiota myös Suomessa, joten ei ihme, että When We Stand Together nousi uutuutena sijalle 71. Ruotsin Spottarissa se ehti jo TOP50:een.   Lana Del Ray pääsi sijalle 85 ja biisihän on tietty Video Games.  Biisi omaa hyvät ainekset nousta isommaksikin menetykseksi laajemmalle kohderyhmälle. Englannissa se on jo sijalla 10.  Neljäs "uutuus" on Adele, jonka vanhalta levyltä Make You Feel My Love (Album) nousee sadan kuunnelluimman joukkoon.  Uutuuksien lisäksi Rihannan Man Down nousi takaisin listalle.  Sieltä putosi tällä viikolla yli vuoden listalla viettänyt Pitbullin Hey Baby, 47 viikon jälkeen Pendulumin Witchcraft, Jennifer Lopezin I'm Into You sekä pari Chisun biisiä. 

Biisilistaa kiinnostavampi tällä viikolla on albumilista. Olihan viime viikko vuoden kovin julkaisuviikko ja Spotify antaa hyvän kuvan mitkä niistä ihmisiä kiinnostavat minkäkin verran.   Spotifyssa ei kuitenkaan mikään tapahdu niin hektisesti kuin myyntilistalla ja kansan todelliset suosikit viipyvät listalla pitkään.   Lauri Tähkän "Syyskuun kyy" ei noussut biisien listalle lainkaan, joten se lienee yksi syy siihen ettei Universal vielä albumia päästänyt spottarin mittelöihin.  Luovutusvoitto muille.
Odotetut uutuudet ilmaantuivat seuraaville sijoille:
 7.  Lassi Valtonen
17. Suvi Teräsniska
34. Popeda
41. Topi Sorsakoski
72. Club for Five
73. Kelly Clarkson
Lassin levy on saanut aikamoista suitsutusta mediassa ja uteliaisuus on herännyt monella.  Lähiviikot näyttävät mihin se riittää.  Kaikki uutuudet jäivät joka tapauksessa kauaksi Chisun menestyksestä, mutta sellaista ei varmastikaan kukaan odottanut alkutaipaleelle. Myyntilistalla järjestys ei varmastikaan tule olemaan sama.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kaverille kans

Spotifyn lista päivittyi ainakin minulle vasta tänään keskiviikkona.  Listan ykköseksi nousi Rihanna, perässään LMFAO, Flo Rida ja Pitbull.  Uutuuksia listalle pääsi vain kaksi sekä niiden lisäksi yksi re-entry. 

Korkein uutuus on sijalla 91 oleva Beth – Someone Like You. Ainakaan minä en tiedä muuta syytä listalle nousuun, kuin että Adelen omaa versiota ei Spottarissa ole. No, espanjalaisneito kiittää toisten hölmöilystä.   Sijalle 92 nousee uutuutena Bruno Mars – Marry You. Kyseinen biisi on edelleen peräisin viimevuotiselta Doo-Wops& Hooligans -albumilta.  Sijalla 96 on re-entrynä DJ Antoine vs. Timati – Welcome To St. Tropez [feat. Kalenna] - DJ Antoine Vs Mad Mark Radio Edit.  Jostain syystä biisi putosi listalta elokuun puolessa välissä vaikka oli parissa viikossa noussut jo sijalle 62.

Parhaat nousut listalla sai Gym Class Heroes, Britney Spears (Criminal), Sean Paul & Alexis Jordan sekä Kaija Koon Kaunis rietas ja onnellinen.  Chisun biisit lähtivät tietty putoamaan, mutta säilyttävät silti pintansa kiitettävästi.   Saa nähdä mitä kaikkea ensi viikko tuo tullessaan, uutuusalbumeita ainakin riittää; Lauri Tähkä, Lassi Valtonen, Popeda, Topi Sorsakoski, Suvi Teräsniska jne.



tiistai 18. lokakuuta 2011

Jumppatunnille

Chisun menestys jatkuu, ainoastaan yksi biiseistä putosi listalta eli niitä on edelleen mukana 14 kpl. Uudeksi ykköseksi nousi LMFAO-Sexy And I Know It   LMFAO on lyhenne sanoista Laughing My Fucking Ass Off tai Loving My Friends And Others.  Joka tapauksessa duossa on mukana Motown-nero Berry Gordyn poika ja pojanpoika ja he viettivät Party Rock Anthemillaan peräti 23 viikkoa TOP10:ssä ollen parhaimmillaan sijalla 2.  Noiden kahden välissä ilmestynyt Champagne Showers ei muodostunut läheskään yhtä isoksi hitiksi.

Uutuuksia listalle nousee 4 ja lisäksi yksi re-entry.  Viikon korkein uutuus on Gym Class Heroes – Stereo Hearts - feat. Adam Levine sijalla 23.  Se on ehtinyt lähes kaikissa muissa Spotify-maissa jo TOP10:een, joten menestys ei Suomen julkaisun jälkeen ole yllätys.   

Toiseksi korkein uutuus on sijalle 62 kohoava Britney Spears – Criminal.  Sinänsä mielenkiintoista, että biisi nousi listalle heti sinkun julkaisun jälkeen, mutta listalla on sinkun sijaan albumiversio.  Sinkku oli mukana Spotifyn "What's New" -osiossa, joten iso osa streameistä on mennyt "väärälle" versiolle ja biisi menetti siinä varmasti monta sijaa.

Kolmas uutuus on Sean Paul – Got 2 Luv U - feat. Alexis Jordan sijalla 77.  Sean Paul muistetaan mm. Get Busy hitistään ja Alexis Jordan puolestaan America's Got Talentin ensimmäiseltä kaudelta.

Neljäs uutuus on Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinen.  Listataival lähtee sijalta 92. Kaijan "Vapaa" on edelleen listalla sijalla 56 vietettyään listalla jo yli vuoden.

Hurts – Stay nousee viikon tauon jälkeen takaisin listalle.  Hurtsin ja Britney Spearsin jäähallikeikat saivat muutenkin nostetta aikaan.  Hurtsin yli vuoden takainen albumi nousi sijalle 7 ja Britneyn viimeisin (Femme Fatale) sijalle 6.  Britney kokoelma ja tuore remix-kooste nousivat myös TOP 100 listalle.

Viikon nousijoita on Rihannan We Found Love (25 pykälää), Foster the People-Pumped Up Kicks (19 sijaa) sekä Hurtsien Sunday (19 sijaa)

Listalta sanoimme näkemiin kotimaiselle viisikolle; Yhden Chisun lisäksi joukosta poistui Juha Tapio, Jare & VilleGalle, Erin ja Arttu Viskari.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Valaistumisen aika

Chisun Kun Valaistun -albumin ja sen kaikkien biisien menestys oli varmasti helppo ennakoida, mutta tulos oli vielä parempi mitä minä odotin.  Sabotage -sinkun seuraksi listalle nousi uuden albumin kaikki raidat, heikoin sijalle 24.  Noiden kymmenen bisin lisäksi listalla säilyi yksi vanhan albumin raita ja mukaan nousi lisäksi 4 vanhaa biisiä.  TOP 100 sisältää siis 15 Chisu -biisiä. Aiemmin tänä vuonna Jare & VilleGalle sekä Petri Nygård yltivät molemmat parhaimmillaan neljääntoista biisiin yhtä aikaa listalla.

Chisun lisäksi uutuuden sai listalle ainoastaan Rihanna.  We Found Love nousi yllätävänkin korkealle vaikealla uutuusviikolla. Ekan viikon sijoitus on 31. 

perjantai 7. lokakuuta 2011

Hyvä voittaa

Viikko toi listalle 8 uutuutta 2 ja 2 re-entryä.   Juha Tapion uusi albumi Hyvä voittaa toi mukaan 5 uututta, parhaana avausraita ”Sitkeä sydän” sijalle 64.   Viisi biisiä listalle on hyvä saavutus, vaikkei ihan sitä mihin Jare & VilleGalle tai Petri Nygård pystyi.  

Papi on uusi lohkaisu Jennifer Lopezilta ja se nousee uutuutena sijalle 84.  J Lon ura on kääntynyt uuteen nousuun yhden biisin ja kyseisen biisin Pitbull fiittauksen avulla.  Tällä hetkellä menee kaikki läpi ainakin jollain tasolla vaikkei Papi mikään hassumpi biisi olekaan.  J Lo on niitä isoimpia artisteja ilman Best Offia. Saa nähdä saavatko levy-yhtiöt yhteistyötä aikaan.

Jason Derulo saa toisen hitin tälle vuodelle It Girl –biisillään. Oletin biisin nousevan korkeammallekin kuin 88  massiivisen Spotify-markkinoinnin avulla. Saa nähdä onko sillä vaikutusta ensi viikolle vai eikö biisi yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyvä.

The Wanted on Englannista käsin ponnistava poikabändi.  Glad You Came ylsi heinäkuussa Englannissa ykköseksi, mutta miten pitkälle rahkeet riittää Suomessa.

Viikon re-entryt tarjoavat KellyClarkson ja Inna, jotka jostain kumman syystä olivat viikon poissa listalta.

Ensi viikolla nousee mukaan varmasti monta biisiä Chisulta, saa nähdä kuinka monta. 

tiistai 27. syyskuuta 2011

Poikkeuksellista

Uusi lista on erittäin poikkeuksellinen.
En olisi osannut ennakoida, että Pitbull nousee takaisin ykköseksi.  Yksi syy Maroon vitosen hyytymiseen lienee se, että sinkku on Spotifyssä kolmeen kertaan, uusi M5 albumi kahteen kertaan ja lisäksi vielä pari remixiä.  Niinpä kuunteluista osa menee "väärälle versiolle" huolimattoman levy-yhtiön takia ja tiukassa kärkitaistossa se riittänee.

Uutuuksia listalle ylsi vain 3 kpl, mutta lisäksi peräti 5 re-entryä (Hurts, Jare & VilleGalle, Veronica Maggio, Lady Gaga, Mohombi).  Listalta pudonneista peräti 5 oli viime viikon uutuuksia.   Näihin erittäin poikkeuksillisiin liikkeisiin on ainakin yksi looginen syy.  Viime viikon listan esillepanossa oli Spotifylla suuria vaikeuksia ja ainakin minulla kuutena päivänä seitsemästä oli näkyvillä edellisen viikon lista.  Näin ollen viikon uutuudet eivät saaneet listanäkyvyyttä eivätkä sitä ylimääräistä kipinää, jonka listasija yleensä tuo. Lähiviikot näyttävät jäikö esim. Kelly Clarkson, Oleg ja Inna yhden viikon vierailijoiksi.

Uutuuksista korkeimmalle kohoaa LMFAO:n "Sexy And I Know It" ja se näyttäytyy nyt sijalla 43.  Samalla kombon "Party Rock Anthem" nousee takaisin TOP 10:een.

Sijalla 89 on Foster the People - Pumped Up Kicks.  Biisi on tällä hetkellä Spottarilistoilla muissakin maissa hyvissä asemissa; USA-nr.1, UK-nr.7 jne.

Kolmas uutuus on vähän metallisempaa; Opeth - The Devil's Orchard 

lauantai 24. syyskuuta 2011

Soita Mulle

 Heti kun ääneen valitin listojen päivityksistä, niin ne ilmaantuivat Suomen osalta näkyville.  Viikko toi listalle 9 uutuutta, joista 4 tuli Reginan tuoreelta ”Soita mulle” –albumilta.  Avausraita "Unessa" sijalle 63, toinen raita sijalle 66, kolmas sijalle 75 ja neljas aiemmin sinkkunakin julkaistu ”Jos et sä soita” sijalle 86.  Näyttää, että albumia on alettu kuuntelemaan, mutta vähän kerrallaan lopetettu kesken ja albumin viides biisi ei listalle enää yltänytkään.  Hyvä saavutus joka tapauksessa saada 4 biisiä mukaan. 

Viikon korkein uutuus on tavallaan David Guettan ”Night of Your Life” sijalla 56.  Tavallaan siksi, että sama biisi myös romahti listalla sijalta 28 sijalle 89.  Putoava oli sinkkuversio, jonka soitot on käännetty keskellä viikkoa linkkautumaan albumiin.  Oletettavissa on ensi viikolla hirmuloikka ylöspäin soittojen keskittyessä yhteen versioon.

Sijalle 76 nousee ensimmäinen American Idols voittaja Kelly Clarkson tulevan albumin ekalla makupalalla ”Mr. Know It All”.  Kelly voitti kisan vuonna 2002 ja hänen neljää albumiaan on myyty maailmalla yli 20 miljoonaa. Hänen albumit ovat kaikki olleet isoja menestyksiä, heikoimpana vuoden 2007 ”My December”.  Miksi kesällä julkaisu levy oli nimeltään joulukuu ja miksi joulukuu niminen levy ei ole joululevy. Esim. Wikipedian mukaan levy-yhtiö olisi halunnutkin hyllyttää koko levyn, mutta Kelly sai pidettyä päänsä.

Oleg ”Elektropop” nousee uutena sijalle 80.  Biisi kuultiin syyskuun alussa Ruotsin Idols ohjelmassa ja se nousi saman tien kotimaassaan listakolmoseksi sekä sinkkulistalla, että Spotify –listalla. Muistan kyllä jostain lukeneeni, että Ruotsissa Spotify-streamit ovat jo mukana jollain kertoimella sinkkulistaa kasatessa.  Jälkijunassa Suomikin tulee perässä.

Sijalle 88 nousee Cobra Starshipin ”You Make Me Feel...”Kyseessä on sekoitus synapoppia alternative dance kulmalla. Jos esim. Mew kiinnostaa, niin kannattaa tutustua.

Viimeinen uutuus-sija menee Romaniaan ja se on sijalla 99 oleva Inna.  Club Rocker –biisillä vieraille Flo Rida ja biisissä on aineksia nousta isoksi club-hitiksi. Niitähän Inna on ehtinyt jo jokusen tahkoa; Hot, Deja Vu, Amazing, Sun Is Up....

Vakuuttavimmat nousut listalla tekivät:
 7 (14)  Alexandra Stan - Get Back (asap)
19 (33) Christina Perri - Jar of Hearts
48 (87) Haloo Helsinki! - Kuule minua
51 (81) Lassi Valtonen - Vanhanaikainen
60 (83) David Guetta & Usher - Without You
68 (99) Samuli Edelmann - Ei mitään hätää


perjantai 23. syyskuuta 2011

Majorit

Näyttää, että tällä viikolla Spotify on ollut kiireinen uuden Facebook yhteistyön kanssa eikä ole koko viikolla päivittänyt listojaan paitsi Ranskan osalta, jossa David Guettan ja Usherin yhteistyö nousi TOP 10:een.

No, kyllähän Spottarissa on paljon kiinnostavaa ilman listojakin.  Festareiden tilanteesta jo joku aika sitten kirjoitinkin, mutta missä tilanteessa ovat levy-yhtiöt?   Tsekataan neljä suurta eli EMI, Sony, Universal ja Warner ja se millaisia soittolistoja ne ovat saaneet aikaan.

Emi käyttää playalistic-finland -profiilia.  Se sisältää 117 soittolistaa, joilla on yhteensä 1095 subscraibaajaa. Listoista isoin on Playalistic - Ibiza Summer! Lista sisältää David Guettan albumin, sinkun ja muutaman biisin Swedish House Mafialta. 403 henkilöä on varmaankin tilannut listan osallistuessaan Ibizan kilpailuun.   EMIn listoista suurin osa on persoonattomia yhden artistin koko katalogi -listoja.   EMIllä on myös emimusicfinland -profiili, mutta se lienee vanhempi ja poistumassa.

Universal puolestaan toimii digster.fi nimen alla. Listoja on 54 ja niillä tilaajia 6101.  Suurin lista on Digster Top30  jolla on mukana päivän hittejä tyylistä toiseen ja tasaisesti eri levy-yhtiöiltä. Tilaajia sillä on 1229. Univeralilla on paljon eri artistien kokoamia listoja, mutta näyttää etteivät ne kiinnosta kovinkaan pitkään. Ymmärrettävää.

Warnerin listat löytyvät warnermusicfinland -profiilista.  41 listaa ovat saaneet 9497 tilausta.   Mukana on Universalin tavoin jonkun verran artistien kokoamia listoja, mutta paljon myös listoja, jotka sisältävät ainoastaan yhden albumin.   Dance Anthems  on listoista isoin, tilaajia 3050.  Vanhimmat biisit ovat olleet tuolla listalla jo vuoden ja kuuluuko "En haluu kuolla tänä yönä" tai "Nettiin" oikeasti Dance Anthems nimikkeen alle.  Warner on avannut myös ainakin 6 uutta profiilia tyyliin playlistmerocknroll tai playlistmefinlandparty. En tiedä mitä aikovat, mutta vanha profiili on paljon toimivampi.

Sony on onnistunut kilpailijoitaan paremmin. sonymusicfinland pitää sisällään 32 listaa, tilaajia 44228.  Monipuolisista listoista isoin on Dancefloor Hits, jolla on peräti 16836 tilaajaa eli enemmän kuin EMIn, Universalin ja Warnerin kaikilla listoilla yhteensä. Tuon listan kaikki nimet ei minulle sano yhtään mitään, mutta kohderyhmälle näyttää toimivan.  Olen yrittänyt etsiä isompaa suomalaista listaa siinä onnistumatta. Ruotsista ja Norjasta isompia löytyy, mutta tuo taitaa olla suurin Suomessa tehty.

Toivottavasti pian Spottari pääsee TOP100 -listojensa kanssa takaisin normaalirytmiin. Ainakin mua kiinnostaisi nähdä esim. paljon parjatun Lauri Tähkän kohtalo. Onko TOP100 -kynnys edelleen liian kova.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Vuoden valiot

Tein Spotifyn TOP100 -listaan progressiivisen pisteytyksen.  Siinä esim. sija 1 antaa tuplasti pisteitä sijaan 10 verrattuna ja 10 kertaa enemmän kuin nr.100.    Progressiivisuus antaa varmasti totuudenmukaisemman kuvan kuin perinteinen yhdestä sataan pisteytys.   Laskin tilanteen kuluvalta vuodelta tähän mennessä ja TOP 10 on seuraavanlainen:
Petri Nygård – Selvä päivä
Jennifer Lopez – On The Floor
Rihanna – S&M
Bruno Mars – Grenade
LMFAO – Party Rock Anthem
Jare & VilleGalle f. Märkä-Simo – Häissä
Alexandra Stan – Mr. Saxobeat
Wiz Khalifa – Black And Yellow
Rihanna – Only Girl (In The World)
Adele – Rolling In The Deep
 
Vastaavasti artistien TOP 10
Jare & VilleGalle
Rihanna
Petri Nygård
Pitbull
David Guetta
Bruno Mars
Jukka Poika
Lady Gaga
Pendulum
Jennifer Lopez
Perinteisiin (vanhanaikaisiin) myyntilistoihin verrattuna esim. Pendulumin menestys on ollut aika huimaa.  Mikäli biisien koko tämän hetkinen 2011 TOP100 kiinnostaa, niin biisit löytyvät järjestyksessä täältä.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Kultaa, Mustaa Kultaa

Tänä vuonna on Spotifyssä ollut tähän mennessä yksi nimi selvästi yli muiden.  Listalla elämme viikkoa 36 ja eniten listaviikkoja on kerännyt Jare & VilleGalle.  Kaksikon eri biiseillä on listaviikkoja takana yhteensä 206.  Mustaa Kultaa -albumin julkaisun jälkeisellä viikolla JVG:llä oli TOP100:ssa 14 biisiä ja niistä heikoinkin sijalla 59. Listalla oli siis albumin kaikki 12 raitaa sekä lisäksi kahdesta biisistä myös sinkkuversiot.  Mustaa Kultaa on ainoa albumi tänä vuonna, jonka jokainen biisi on yltänyt listalle. Tälläkin hetkellä listalla on vielä 3 JVG biisiä. Yli sadan viikon akteja ovat myös David Guetta, Petri Nygård, Rihanna, Lady Gaga, Pendulum ja Jukka Poika.

Biiseistä on eniten viikkoja saanut kasaan Katy Perryn "E.T.", jolla saldo on 47.  Bruno Marsin "Grenade", JVG:n "Epoo", Petri Nygårdin "Selvä päivä" sekä Wiz Khalifan "Black And Yellow" ovat myös biisejä, joilla on enemmän viikkoja kuin listoja on julkaistuna.  Tämä johtuu tietty siitä, että Spotifyn listalla on esim. albumi- ja sinkkuversiot erillisinä.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Vanhanaikainen

Maroon 5 / Christina Aguilera yhteistyö "Moves Like Jagger" nousi Pitbullin ohi Spotifyn ykköseksi.  Pitbull jäi vielä kärkipaikalle albumien puolella, mutta ero David Guettaan ei voi siellä olla iso. TOP 10 ei saanut yhtään uutuutta, mutta sen sisällä Chisu nousi Sabotagellaan 4 pykälää sijalle 6.  En usko sen kuitenkaan yltävän ainakaan vielä ensi viikolla Maroonin streamausmääriin.  TOP 10:n alapuolella Alexandra Stanin "Get Back (Asap)" nousee sijalta 30 sijalle 14 eli ensi viikolla se noussee TOP 10:een. Alexandran edellinen (Mr. Saxobeat) vietti TOP 10:ssä peräti 16 viikkoa.


Uutuuksia listalle nousi 6 kpl, niistä korkeimpana Flo Rida "Good Feeling" sijalla 49.  Biisissä on komeasti hyödynnetty vanhaa Etta James klassikkoa "Something's Got a Hold on Me" ja toimiihan se.
Viikon toiseksi korkeimmalle noussut uutuus on Lassi Valtosen "Vanhanaikainen".  Kyseessä on kevään Idols-kierroksen ensimmäinen Spotify hitti.  Kisan ykkönen, Martti Saarinen ei ainakaan toistaiseksi ole vielä Spotifyn listalle noussut vaikka radioissa kuullostaa jo toimivan.  Mutta kävikö Lauri Tähkälle vanhanaikaiset.  Hänhän erkaantui vanhasta yhtyeestään ja ensimmäinen soolosinkku ei ainakaan vielä listalle noussut.  Olisiko ollut parempi pitää bändi kasassa ja biisintekijät lähellä ?

Viikon muita uutuuksia listalla on Haloo Helsingin uusi sinkkulohkaisu "Kuule minua", jälleen yksi David Guetta, tällä kertaa yhdessä Usherin kanssa tehty Without You. Chisulta albumiraita "Sama nainen" sekä Samuli Edelmannin "Ei mitään hätää".  Mulle oli yllätys, että tuon biisin ovat kynäilleet Markus Koskinen ja Hanna Pakarinen.

torstai 8. syyskuuta 2011

Digidataa

Musiikkituottajat eli entinen ÄKT on julkistanut sivuillaan tilastot tammi-heinäkuun digitaalisista palveluista.  Pienten yhteenlaskujen jälkeen tulin siihen tulokseen, että digitaalisen kaupankäynnin tulos on jakautunut Suomessa seuraavasti:
Albumilataukset          16 %
Biisien lataukset          16 %
Soittoäänet                   3 %
Striimaukset                65 %
Viimeistään nyt herää kysymys onko biisien latauksiin perustuva Suomen Virallinen Lista oikeasti se joka parhaiten peilaa suomalaisten makua. 

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Tanssi jos osaat

Viikon korkein uutuus on Christina Perrin "Jar of Hearts" sijalla 68.  Biisin jenkkimenestys lähti So You Think You Can Dance -sarjasta, mutta biisin Suomeen rantautumisessa on kestänyt melkoisesti aikaa.  Vahvoja, asenteella tehtyjä balladeja tarvitaan aina ja ainakin Radio Nova on varmasti innoissaan.  Nuorelle naiselle on helppo povata meilläkin isoa menestystä.

Viikon toiseksi korkein uutuus on trance-vaikutteinen dancebiisi Englannista. Examplen "Changed the Way You Kiss Me" ehti kesällä Englannin ykköseksikin eikä varmasti jää viimeiseksi menestykseksi Ministry of Sound -levymerkille.


Viikon muut listauutuudet ovat pari raitaa David Guettalta sekä Ruotsin spottariykkönen; Den Svenska Björnstammen.

Muutama biisi ottaa isot harppaukset listan puolivälin yläpuolelle; oletetusti Chisun Sabotage oli kovin nousija kivutessaan 47 sijaa ylöspäin, Skrillexin First of the Year nousi 30 pykälää ja Alexandra Stanin Get Back 22. Alempana Chris Brownin ja Benny Benassin yhteistyö Beautiful People nousi myös huimat 37 sijaa.

Maroon 5 nousi TOP 3:een kuten ennakoin ja ensi viikolla haastaa jo tosissaan kärjen Pitbullin. Radioissa Maroon 5 on toiminut toistaiseksi paremmin, mutta Spottarissa Pitbull.  Miten ylös Chisu kohoaa kolmannella viikollaan ?   Entä uutuuksista esim. Lauri Tähkä tai Lassi Valtonen ?

perjantai 2. syyskuuta 2011

Soihdut syttyy..

Joskus on mukava tsekkailla tarkemmin mitä muualla kuunnellaan ja yksi nimi näyttää tällä hetkellä olevan yli muiden varsinkin USA:ssa; Foster the People. Spotifyn jenkkilistalla on tällä hetkellä:
1. Pumped Up Kicks
2. Helena Beat
9. Call it What You Want
19. Don't Stop
23. Houdini
30. Waste
Kuusi biisiä TOP 30:ssä ei ole lainkaan hassumpi suoritus ja Englannissakin "Pumped Up Kicks" on kakkosena.  Muualla biisi ei ole vielä noin korkealla, mutta eiköhän se ole vain ajan kysymys.


keskiviikko 31. elokuuta 2011

Unelmien tyttö tulee taas

Spotifyn listakärki on vakaa Pitbull - Sak Noel - Lucenzo/Don Omar, mutta Maroon5/Christina Aguilera duetto nousee edelleen huimaa vauhtia ja saanee ensi viikolla paikan kärkikolmikosta. 

Listalla on 7 uutuutta ja niistä korkeimmalle (50) kohosi jälleen yksi David Guetta hitti; Night of Your Life.  Biiisissä monia kiehtoo vierailija Jennifer Hudson.  American Idoleiden ex-finalisti on ehtinyt voittaa jo mm. Oscarin Dreamgirls -leffasta, mutta se todellinen iso kansainvälinen hitti on antanut odottaa itseään. Olisiko se tässä ?

Pari pykälää alempaa aloittaa listailun Alexandra "Saxobeat" Stanin "Get Back (Asap), joka monelle yllättäen jätti taakseen viikon kolmanneksi kovimman uutuuden; Chisu - Sabotage.    Chisu ei ollut striimattavana koko viikkoa, joten ensi viikolla se ottanee aimo harppauksen ylöspäin.

Muut uutudet aloittavat vaatimattomammin.  Srillex sai parikin biisiä Scary Monstersin seuraksi listalle ja lisäksi Benny Benassin Cinemasta on nimenomaan Skriller remix se, joka kerää isoimmat striimimäärät. Skrillexin nousu on tietty paljolti Suomen keikan (Circus 31.7.2011) ansiota.

Pari muuta uutuutta ovat YleX:ssä himottu dubsteppi Nero "Guilt" sekä vasta nyt Spotifyn TOP100:aan nouseva Chris Brown & Benny Benassi "Beautiful People".  Biisihän on ehtinyt pitkään viihtyä klubilistoillla ennen spottihitteyttä.

Uusille hiteille tekivät listalla tilaa Usher, Janelle Monáe ja Lykke Li sekä Rihanna, jolta peräti 4 biisiä pullahti ulos TOP 100:sta.

torstai 25. elokuuta 2011

Sadetta saatiin

Ei taida olla vielä syytä ruveta lottoamaan vaikka ennakoinkin Pitbullin nousevan tällä viikolla Spotifyn TOP100 listan kärkeen.  Viime vuoden puolella "Hey Baby" pysyi pari viikkoa ykkösenä ja nyt on radioiden musiikkipäälliköiden lomien loputtua "Rain Over Me" osunut munkin korviin jo jonkin kerran radiossa, joten eiköhän se kärjessä pysy vielä ainakin jonkin aikaa sekä biiseissä, että albumien puolella.

Listalla oli viisi uutuutta ja yksi re-entry (Wiz Khalifa-Black And Yellow).  Uutuuksista ylsi korkeimmalle  Benny Benassin "Cinema".  Italialais-DJ:n isoin hitti Suomessa on toistaiseksi ollut Chris Brownin kanssa syntynyt "Beautiful People". Cineman nousua kuvaa myös se, että remix-sinkku nousi myös Spotifyn albumilistalle.   Janelle Monáen  nousu listalle on ennen kaikkeai kehutun Flow-keikan ansiota.  Cold War jäi vielä listan alasijoille , mutta albumi on jo sijalla 10.  Tällaisten artistien menestymistä seuraa mielellään.

Veronica Maggio on pärjännyt mukavasti Satan i gatan albumillaan ja tällä kertaa on vuorossa siltä lohkaistu "Välkommen in".  Edellinen oli "Jag kommer" ja se pysyi TOP100:ssa jopa 18 viikkoa ja oli parhaimmillaan sijalla 39.  Viikon kaksi muuta uutuutta ei ole kylläkään mitään uutuuksia.  LMFAO "Champagne Showers"  ja Rihannan "Man Down" nousivat listalle sinkkuverioina, mutta biiseistä oli siellä ennestään jo albumiversiot.  Rihanna on kyllä mielenkiintoinen tapaus listalla.  Hänhän oli viikko sitten Helsingin keikallaan odotuttanut yleisöä monien mielestä liiankin kauan ja yksi reaktio näkyy Spotifyssä; Rihannan biiseistä "California King Bed" putosi 17 ja S&M 18 pykälää.


perjantai 19. elokuuta 2011

Flow virtaa


Erittäin mielenkiintoinen osio Spotifyssä on soittolistat ja ne ovat ehdottomasti Spottarin suola ja menestyksen avain.  Iso osa kuluttajista (=kaikki) on vähän eksyksissä miljoonien biisien valikoiman kanssa ja erilaiset soittolistat helpottavat mukavasti uusien ja myös vanhojen suosikkien löytämistä. 
 
 Festareista on parhaiten tässä onnistunut Flow, joka on  Flow Festival 2011–listalle saanut yli 9000 subscraibaajaa.  Kertooko se siitä, että festarivieraat eivät etukäteen tunteneet artisteja ja halusivat tsekata mitä ne ovat vai olivatko ne yksinkertaisesti niin mielenkiintoisia?


Provinssirock 2011 on saanut 459 tilaajaa.  Organisaatio on kuitenkin unohtanut osan napin painalluksista, sillä siirtyessä Provinssirockin profiiliin, niin näkyvillä on ainoastaan vuoden 2010 lista. 

Ruisrock –profiilissa on 11 listaa, joista peruslistalla on 283 tilaajaa.  10 muuta listaa ovat eri ihmisten kokoamia Ruissarin TOP11 –listoja.  Niillä on yhteensä 56 tilaajaa, joten se kertoo paljon niiden kiinnostavuudesta.

Porijazz on jo kolmena vuonna esitellyt viikon antia myös etukäteen.  Tämän vuotisella listalla on 89 tilaajaa, joten potentiaalia kasvuun on.

Muilta isoimmilta en virallisia listoja löytänyt, mutta se ei tietty tarkoita etteikö niitä olisi.  Yllättävän monien kotisivuilla oli kyllä vielä kaiken maailman My Space linkkejä, mutta ei vielä Spottaria.  Joitain epävirallisia listoja lötyy osoitteesta Spotifylistat

tiistai 16. elokuuta 2011

What the F**k!


Niin sitä sitten kävi, että Sak Noel nousi Loca Peoplellaan Spotifyn TOP100:n ykköseksi.  Kyseessä on ehkäpä monelle yllättäen vasta toinen tämän vuoden ulkomainen ykkönen, se ensimmäinen oli tietty Jennifer Lopez.  Espanjasta ei muutenkaan kovin usein isoja hittejä Suomeen rantaudu, mutta ovathan niitä tehneet mm. Las Ketchup, Los Del Rio ja Baccara, Julio Iglesiaksen kestosuosiota unohtamatta.


Uutuksia listalle nousi vain 3 kpl; Lykke Li (I Follow Rivers), Juju (Huuda) ja Beyoncé (Best Thing I Never Had).  Lisäksi Rihannan Love the Way You Lie (part II) nousi listalle takaisin.   Lykke Li ja Rihanna saivat hyvää vetoapua tulevista keikoista vaikkeivat ne tapahtuneetkaan tai toisessa tapauksessa ei aivan ajallaan.  Juju on nousemassa hyvää vauhtia kotimaisen hiphopin menetystarinoiden joukkoon. YouTube -hitti "Huuda" omaa potentiaalia jopa jonkinasteiseksi crossover hitiksi.  Beyonén "Run the World (Girls)" jäi Suomessa kuitenkin melko pieneksi hitiksi, Nelosen toinen lohkaisu on kuitenkin vähän helpompi suomalaiseen makuun, mutta saa nähdä miten korkealle Best Thing I Never Had kipuaa.

Listan kovin nousija on Maroon 5 - Christina Aguilera yhteistyö "Moves Like Jagger", joka kipusi 66 pykälää ylöspäin sijalle 29.  Noin kovat nousut ovat melko harvinaisia Spotifyn listalla ja ikuiseksi arvoitukseksi jäänee onko nopea nousu Maroon Vitosen vai Christinan ansiota.

Albumien ykkönen on Pitbullin Planet Pit, josta hittejä riittää lohkaistavaksi vielä pitkälle ensi vuoteen.  Samalla päättyi 14 viikkoa kestänyt Jaren & VilleGallen ykkösputki.

USA:n Spotti-ykkösenä on meilläkin nousussa oleva Foster The People - Pumped Up Kicks, Ranska vannoo Rihannan nimeen ja Hollanti on Don Omarin lumoissa.  Espanjan listan kärjessä on Juan Magan, olisikohan siinä seuraava espanjalais-DJ myös Suomen listoille?  Veikkaus meidän ensi viikon ykkösestä ei mene kylläkään Espanjaan vaan tuonne Kuuba-USA akselille eli Pitbulliin.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Jostain on alettava

Lokakuusta 2010 alkaen olen seurannut erittäin aktiivisesti Spotifyn julkaisemia listoja ja nyt voin sanoa, että vihdoinkin meillä on Suomessa lista, joka peilaa oikeasti kansan makua.

80-luvulta alkaen Suomen sinkkulistalle pääsi kun pari tusinaa DJ:tä tilasi uutuuden samalla viikolla Levyikkunan tapaisista aktiivisista postimyyntifirmoista. Listalla kansan tahto ei siis täysin toteutunut.

2000-luvun lopulla biisien lataukset lisättiin mukaan ja lista muotoutui biisien latauslistaksi.  Siinä on ongelma: jos esim. levy-yhtiö tai itse yhtye käyttää 200 euroa biisien latauksiin oikeista kauppapaikoista, niin tuloksena on TOP10 -hitti.  Kaiken lisäksi tuosta parista sadasta tuloutuu levy-yhtiöön takaisin sopimuksista riippuen 100-175 euroa.  Kansan tahto on helppo ohittaa.

Radiolistat ovat muutaman musiikkipäällikön tahtojen varassa.  Niillä ei ole ollut eikä koskaan tule olemaan mitään tekemistä kansan tahdon kanssa.

Spotifyn listoja on kritisoitu siitä, että niissä on muutoksia niin vähän. Mutta minkäs teet, kun suomalaisten maut eivät yhdessä viikossa niin paljoa muutu.  Tapahtumia TOP100 pitää sisällään joka tapauksessa paljon, jos malttaa seurata mitä tapahtuu koko TOP100:ssa.