keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Puistoon

Linkin Park on 2000-luvulla saanut aikaan hitin, jos toisenkin.  Uutta Living Things -albumia on markkinoitu näyttävästi Spotifyssa ja se nouseekin saman tien TOP 10:een.   Eka lohkaisu Burn it Down nousee muutaman pykälän TOP50:ssä ja albumin avausraita Lost in the Echo on viikon korkein uutuus sijalla 81.  Mua itseä ärsyttää suuresti yhtyeen (tai levy-yhtiön) tapa kirjoittaa biisit ISOILLA kirjaimilla.

Viikon toinen uutuus on Chris Brown - Don't Wake Me Up ja se yltää sijalle 87.  Chris Brown on Usherin kanssa pitänyt rnb-lippua korkealla myös Suomessa, varsinkin Spotifyn kuuntelijoiden keskuudessa.

Aste - MRJS! saa ensimmäisellä viikolla sijan 96.   Poikkeus sääntöön, Sekopää ja varsinkin parin vuoden takainen kesähitti Normipäivä saavat biisitä hyvän seuraajan.

Pykälää alempaa aloitta suomalaisten vävypoika Adam Lambert uudella Never Close Our Eyes -biisillään.  Tänä kesänä Adam sai suuret saappaat päästessään heittämään muutaman keikan Queen yhtyeen solistina.  Uutta Mercurya hänestä ei tule, mutta kuullostaa silti vallan hyvälle.   YouTubesta löytyy kesäkuun lopun Kiovan keikalta esim. Bohemian Rhapsody.  

Tämän vuoden kesähittiä ei enää tarvitse veikkailla; JVG - Kran Turismo on jo kuudetta viikkoa listan kärjessä ja vastaavasti jvg.fi albumi on pitänyt paalupaikkaa viisi viikkoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti