maanantai 23. syyskuuta 2013

Ennätykset uusiksi

On sitä aiemminkin albumiraitoja listalla nähty, mutta Cheekin uusi albumi ehti olla kuunneltavissa ainoastaan kolme vuorokautta ja levyn jokainen biisi ehti mukaan tuoreelle TOP 50 -listalle.  10 biisiä mahtui TOP30:een ja yksi lisäksi sijalle 32.   Jare & VilleGalle saivat aikoinaan myös 10 biisiä yhtä aikaa TOP30:een, Michael Buble joululevyltään peräti 14, mutta nuo saavutukset pitivät sisällään täydet kuunteluviikot.

11 listallaolevaa Cheek biisiä saivat striimausmääriksi yhteensä niinkin huikean luvun kuin 1 072 959.   Niiden avulla koko TOP50:n kuuntelumäärät kasvoivat edellisviikosta 11.5% tehden samalla kaikkien aikojen ennätylukeman; TOP50 biisejä kuunneltiin Suomessa viikon aikana 4 375 820 kertaa.

Vaikea uskoa tällä hetkellä sitä faktaa, että Sokka Irti -biisi ylsi viime vuonna Spotifyn listalla parhaimmillaan sijalle 7.   Yhdellä TV-ohjelmalla voi olla ihmeellinen voima.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kettujengi auuu

Norjalaiskoomikoiden The Fox on Suomessakin viikon isoin uutuus ja se kipuaa heti kerralla TOP10:n tuntumaan.  Alunperin TV-sarjan puffiksi tarkoitettu biisi on syyskuun isoja YouTube menestyksiä ja pesee ärsyttävyydessään vuosikymmenten kesähitit mennen tullen.


Viikon toiseksi isoin uutuus on Härski-Mileyksi Iltasanomissa ristitty Miley Cyrus-Wrecking Ball.  Hannah Montana sarjan Disney-unelmasta on kasvanut rajoja koetteleva poptähti.  Hän sai Wrecking Ballilla myös uransa ensimmäisen jenkkiykkösen ja biisi on jo nyt Spotifyn kaikkien maiden yhteislistalla sijalla 2.


s0n3r4 Ch33k – Kuk4 mUu mUk4 ja s0n3r4 Ch33k – 0t4 mUt k11nn1 ovat hassun näköiset uutuudet, mutta kyseessä on ainoastaan Soneran ennakkokuuntelukampanja parille uudelle Cheekin biisille.  Keväällä oli vastaavan näköiset nimet listalla artistin ollessa s0n3r4 1s4c ja kyseessä oli tuolloin Isac Elliot.


Albumipuolella odottelin kovaa taistelua kahden uutuuden välillä ja niin kotimainen voitti naapurimaan edustajan niukahkolla erolla kun Pariisin Kevät aloittaa sijalta 7 ja Avicii sijalta 11.  Loistava alku molemmille.

Käsi pystyyn se henkilö, joka olisi vuosi sitten uskonut, että Suomessa nousee ykköseksi biisi, jossa yksi koukuista perustuu sanoihin "Still alive nigga" tai jossa tekstiä on tyyliin "Pistä musta nyrkki ilmaan jos sä oot veli".  Respect, Musta Barbaari.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Pisteestä

Jokunen kuukausi sitten kuulin radiohaastattelun jossa PistePiste haukkui levy-yhtiöään, koska he eivät olleet halunneet julkaista hänen albumia vaan sen sijaan olivat odottaneet parempaa hetkeä.  Näyttää, että Warnerilla olivat oikeassa  ja nyt on aika kypsempi kuin talvella.  Hetken maailma on tässä -albumi on viikon kovin uutuus sijalla 14 ja nimikkobiisi on biislistalla viikon kovin nousija.  Elän sut uudestaan nousi listalle kesäkuussa 2012, se piikkas sijalla 23 ja sai saman verran listaviikkoja kasaan.  Viime helmikuussa listalle noussut Viljaa ei yltänyt sijaa 69 korkeammalle eikä viihtynyt kuin 12 viikkoa listalle.   Mutta nyt pehmeä soundi kiinnostaa vallan mukavasti enkä ihmettelisi vaikka albumi olisi loppuvuoden suuria menestyksiä.

Entas sitten Juha Tapio.  Parin vuoden takainen Hyvä voittaa -albumi ylsi sijalle 3 ja vietti listalla 64 viikkoa.  Viime vuotinen joululevy piikkas sijalla 20 ja putosi listalta  tietenkin nopeasti joulun jälkeen.  Mutta ainakaan viimeisten kolmen vuoden aikana hitit eivät ole spotifyssa toimineet niin kovin ihmeellisesti; Sitkeä sydän parhaiten, muttei sekään sijaa 62 paremmin.  TSNEH (Tykkään susta niin että halkeen) aloittaa heti sitä korkemmalta ja tuleva Vain Elämää -huuma ei ainakaan pienennä menestystä.

Calvin Harris-18 Months jatkaa albumiykkösenä ja sillä on nyt ykkösviikkoja kasasssa 8 kappaletta eli yksi enemmän kuin edelliset megatanssittajat Pitbullin Planet Pit tai David Guettan Nothing but the Beat saivat aikaan. 

torstai 5. syyskuuta 2013

Boom

Monen esiteinin odotus palkittiin Robinin julkaistessa uuden sinkun, eikä lainkaan hassummin tuloksin.  Robinin eka sinkku Frontside Ollie nousi tammikuussa 2012 ekalla viikolla ykköseksi, mutta biisi ei saanut kasaan kuin 18 listaviikkoa.   Se on lyhyin aika mitä ykköshitti on listalla viettänyt Michael Bublen joulubiisin jälkeen.  Ykköshitin keski-ikä listalla on kuitenkin peräti 42 viikkoa.     Toisen albumin maistiainen Puuttuva palanen aloitti puolestaan sijalta 46, nousi sijalle 4 ja sai kasaan 23 viikkoa.   Kolmas albumi tekee tuloaan ja Boom Kah on viikon kovin uutuus sijalla 20 eli alku on jopa parempi kuin Puuttuvalla palasella vuosi sitten.

PistePiste-Hetken maailma on tässä aloittaa puolestaan sijalta 86.  Ensi viikolla saamme varmastikin listalle myös herran mukavalle kuullostavan debyyttialbumin, jolle aiemmat sinkut Elän sut uudestaan ja Viljaa biisit ovat jo antaneet hyvää pohjaa.   Pari muuta uutuutta on Avenged Sevenfoldin albumiraitoja, Hail to the King albumi nousee samalla jo sijalle 4 albumilistalla.

Albumilistan uutuuksia ovat Asan tuottajana ja Bassoradiosta nimeä saanut  DJ Polarsoul-Pilvilinna (nr.23), Ellie Goulding-Halycon Days (28), joka on saanut melkoisen määrän lisäbiisejä originaalipainokseen verrattuna.  Hanna Pakarinen-Olipa kerran elämä (74) ja John Mayer-Paradise Valley (75) aloittavat vähän vaatimattomammin ainakin mun odotuksiin nähden.


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ykkösalbumit

Eiköhän ole syytä listata myös ykkösalbumien ykkösviikot viikkomäärineen 146:n viikon ajalta. Kaikkiaan 28 albumia on tuona aikan ehtinyt Spotifyn listan kärkeen.

Chisu – Kun valaistun 16
Jare & VilleGalle – Mustaa kultaa 14
Haloo Helsinki! – Maailma on tehty meitä varten 13
Vain elämää – Vain elämää 13
Jenni Vartiainen – Seili 12
Cheek – Sokka irti 11
JVG – jvg.fi 7
David Guetta – Nothing But The Beat 7
Pitbull – Planet Pit (Deluxe Version) 7
Calvin Harris – 18 Months 6
Chisulla on selkeästi eniten paalupaikkoja.  Kymmenen kovimman joukossa Haloo Helsinki ja varsinkin Calvin Harris vielä mahdollisesti määriään kasvattavat.


Petri Nygård – Kaikki tai ei mitään 5
Daft Punk – Random Access Memories 4
Jukka Poika – Yhdestä puusta 4
Eminem – Recovery 4
Flo Rida – Wild Ones 3
Lana Del Rey – Born To Die 3
Juno – 050187 2
The Script – #3 Deluxe Version 2
Pariisin Kevät – Kaikki on satua 2
Michael Bublé – Christmas 2
The Script on yllättävänkin hyvin otettu vastaan spottarien keskuudessa.  Hall of Fame on isoin hitti viimeisten 12 kk aikana ja albumikin vietti pari viikkoa kärjessä.  CD:tä ei pahemmin kauppojen valikoimissa ole näkynyt.


Rihanna – Loud 2
Maroon 5 – Overexposed 1
Stig – Puumaa mä metsästän 1
Various Artists – The Voice Of Finland 1
Scandinavian Music Group – Manner 1
The Sounds – Something To Die For 1
Britney Spears – Femme Fatale (Deluxe Version) 1
Suvi Teräsniska – Tulkoon joulu 1
Ekan kauden Voice of Finland kiinnosti melkoisesti jonkin aikaa, mutta tuskin tällä hetkellä sitä kuunnellaan sen enempää kuin Suvi Teräsniskan joululevyäkään.  Tokan kauden levy ei sitten yltänyt edes TOP10:een.